|
2. ELINKEINOPOLITIIKAN PÄÄMÄÄRÄT JA TOTEUTTAMISEN VASTUU
2.1. Elinkeinopolitiikan perustavoite ja lähtökohta
Auran kunnan elinkeinopolitiikan perustavoitteena on luoda kunnan toimilla ja yhteistyöverkolla olosuhteet, joilla turvataan kunnassa jo olevien yritysten toimintaedellytykset ja monipuolinen elinkeinorakenne pitkällä tähtäyksellä. Tärkeätä on vaikuttaa nykyisen toiminnan säilymiseen olemassa olevassa laajuudessa ja antaa edellytyksiä nykyistä laajemmalle toiminnalle ja sen muutoksille. Tärkeänä perustavoitteena on saada syntymään uutta toimintaa, lisää työpaikkoja ja entistä monipuolisempi elinkeino- ja palvelurakenne.
Perustavoite kokonaisuudessaan sisältää myös valtion palveluiden saannin turvaamisen läheisyysperiaatteella – mieluiten omasta kunnasta välitettynä esim. palvelupisteen kautta.
Toiminta perustuu väestökasvun jatkumiseen ja peruspalveluiden turvaamiseen kasvun olosuhteissa sekä viihtyisän ja turvallisen toimintaympäristön tavoitteisiin.
|
![]() |
|
2.2. Toteutuksen vastuu Elinkeinopolitiikasta vastaa ja sitä toteuttaa kunnanhallitus yhteistyöverkoston ja erikseen nimeämiensä toimielinten avustuksella. Viranhaltijavastuu on kunnanjohtajalla, joka toimii samalla yhteyshenkilönä elinkeinoelämään ja yhteistyötahoihin sekä valmistelee elinkeinopolitiikkaan liittyvät asiat. Tehtävää toteuttaessaan kunnanhallitus asettaa kuntalain mukaisessa talousarvioesityksessä ja taloussuunnitelmassa vuotuiset tavoitteet ja osoittaa tarpeellisen talousresurssin, joista päättää kunnanvaltuusto. Siinä yhteydessä tai erikseen voidaan hyväksyä elinkeinopoliittiseen ohjelmaan perustuvia pienempiä hankkeen luontoisia ohjelmakokonaisuuksia, jotka tarvitsevat talousarvion ulkopuolista rahoitusta tai suunnitelmia ja nopeita ratkaisuja tai ovat sidoksissa seutukunta- tai alueohjelmiin ja/tai EU:n ohjelmahankkeisiin. |
![]() |