Esikoulu
Västäräkit
Punatulkut
Tintit
   Toiminta-ajatus
   Esi-opetussuunnitelma
   Ajankohtaista
   Päivän kulku
   Esikoulupäivät 2011 - 2012

Puukoulun eskari
Puukoulun eskari
Nalle0   Nalle1   Nalle2   Nalle3   Nalle4   Nalle5   Nalle6   Nalle7   Nalle8    Nalle9
Esikoulu

Esikoulu sijaitsee Auran asemanseudun koulun pihapiirissä, vanhassa puukoulussa, osoitteessa Kuuskoskentie 8.
Samoja tiloja käyttää kolme esikouluryhmää: Västäräkit, Tintit ja Punatulkut. Esikoulu on avoinna 6-17, esiopetusaika on 9-13. Esikoululaisille tulevat eskarivuoden aikana tutuksi koulun tilat ja piha. Ruokailemme koulun ruokalassa ja lainaamme mahdollisuuksien mukaan koulun muitakin tiloja.


Takaisin alkuun

Nalle0   Nalle1   Nalle2   Nalle3   Nalle4   Nalle5   Nalle6   Nalle7   Nalle8    Nalle9

Toiminta-ajatus

Auran Päiväkoti Pääskynpesän esiopetusryhmien tavoitteena on yhdessä perheiden kanssa edistää esikouluikäisten lasten tasapainoista kasvua ja kehitystä. Vanhempien tietous lapsesta yhdistetään pitkin esiopetusvuotta toteutettavaan lapsihavainnointiin, jonka avulla seurataan lapsen oppimista ja kehittymistä sekä kouluvalmiuksien saavuttamista.

Esiopetuksemme perustuu valtakunnalliseen ja Auran kunnan omaan esiopetussuunnitelmaan, jonka avulla muodostetaan esiopetuksen monipuoliset tavoitteet ja toimintatavat.

Lähtökohtamme on hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri, joka edesauttaa lapsen kasvua ja oppimista. Erittäin tärkeinä osa-alueina pidämme lapsen itsetunnon kehittämistä sekä myönteisen minäkuvan vahvistamista. Hyvin merkitykselliseksi muodostuu esiopetusvuoden aikana myös sosiaalisten taitojen tukeminen ja vahvistaminen. Samoin ajattelemme lapselle luonteenomaisen oppimismuodon, leikin, mahdollistamisen tärkeäksi osaksi esiopetusvuotta. Oppimisen ilon takaaminen ja oppimaan oppimisen turvaaminen on myös esiopetusvuoden tärkeä tehtävä.

Takaisin alkuun

Nalle0   Nalle1   Nalle2   Nalle3   Nalle4   Nalle5   Nalle6   Nalle7   Nalle8    Nalle9

Esiopetussuunnitelma

Tarjoamme esiopetusta valtakunnallisen ja Auran kunnan oman esiopetussuuunitelman mukaisesti. Jokaiseen päiväämme mahtuu leikkiä, ulkoilua ja lisäksi viikoittain käymme jumppaamassa, teemme retkiä lähiympäristöön, musiikkihetkillä laulamme ja soitamme. Kädentöissä kokeilemme työstää erilaisia materiaaleja ja työtapoja. Esikoulutehtävien pariin meidät johdattavat Kisu Pikkukuun salainen maa.

Positiivisella, rohkaisevalla, kokeilevalla ja uteliaisuutta herättävällä toiminnalla ja esimerkillä pyrimme kehittämään lapsen innostusta ja kykyä vastaanottaa tietoa ja oppimisen elämyksiä ympäristöstään. Pitkin esikouluvuotta keräämme kokemuksia jotka valmistelevat lasta kohti koulutaivalta.

Teemme syksyllä jokaiselle esikoululaiselle oman kasvusuunnitelman yhdessä vanhempien kanssa.

Auran kunnan esiopetussuunnitelma



Takaisin alkuun

Nalle0   Nalle1   Nalle2   Nalle3   Nalle4   Nalle5   Nalle6   Nalle7   Nalle8    Nalle9

Ajankohtaista esikoulussa:

Esikoulun Jouluiset glögi-illat klo 18. 00 alkaen: Tintit 28.11. Västäräkit 29.11. ja Punatulkut 30.11.
Vietämme tänä vuonna ryhmittäin jouluisen puuhasteluillan perinteisen joulujuhlan sijaan. Tervetuloa oman eskarilaisesi iltaa viettämään äiti ja isä tai joku muu lapsen tärkeä aikuinen!

Takaisin alkuun

Nalle0   Nalle1   Nalle2   Nalle3   Nalle4   Nalle5   Nalle6   Nalle7   Nalle8    Nalle9

Päivän kulku esiopetuksessa

6.00Esikoulun ovet avautuvat
Rauhallista yhdessäoloa ja leikkiä
8.00Aamupala
9.00Esiopetus alkaa
- päivän toiminta
-ulkoilu
11.00Lounasaika
11.30"ruokalepo"
Leikkiä, pelailua ym.
13.00 Esiopetusaika päättyy
14.00Välipala
Leikkiä, ulkoilua
17.00Esikoulu sulkeutuu

Takaisin alkuun

Nalle0   Nalle1   Nalle2   Nalle3   Nalle4   Nalle5   Nalle6   Nalle7   Nalle8    Nalle9

Esikoulupäivät lukuvuosi 2011 - 2012

Syyslukukausi:
17.8. - 16.12.
Syysloma vko 42 17. - 23.10. (kuten koulu)
Vapaapäivä 5.12.2011

Kevätlukukausi:
9.1. - 31.5.
Talviloma vko 8 20. - 26.2.(kuten koulu)
Vapaapäivä 18.5.2012



Takaisin alkuun

Nalle0   Nalle1   Nalle2   Nalle3   Nalle4   Nalle5   Nalle6   Nalle7   Nalle8    Nalle9



Etusivu | Tietoa Auran kunnasta | Yhteystiedot | Myytävänä olevat tontit | Asuminen | Työssäkäynti | Koulutus | Kirjasto | Vapaa-aika |
Perusturvapalvelut | Terveyskeskus | Matkailu | Kartta | Lomakkeet | Lähetä palautetta | Kuntalaisaloite | Tapahtumakalenteri | Ilmoitustaulu | Linkit | Sivukartta|

Viimeksi päivitetty: 2011
URN:NBN:fi-fe20011295