Auran historiaa Auran kunnan historiaa
Aura on perustettu 1917. Kunta muodostuu kahdesta erillisestä alueesta;
Asemanseutu kuului aikaisemmin Pöytyään, muu osa (Prunkkala) Lietoon.
Prunkkala perustettiin Liedon kappeliseurakunnaksi 1636. Seurakunta itsenäistyi samanaikaisesti kunnan kanssa.
Vanhin asutus on sijoittunut Aurajoen varteen, missä suurin osa kivikautisista löydöistäkin on tehty.

Maanviljely oli pitkään pääelinkeino, mutta teollisuudellakin on perinteitä.
Kuuskosken saha perustettiin jo 1720-luvulla ja Järvenojalla toimi 1764-1820 maamme toiseksi vanhin paperitehdas.
Puusepänteollisuus käynnistyi 1800-luvun lopulla ja Nahkatehdas oli 1930 valtakunnallisestikin merkittävä teollisuuslaitos.
Tänään suurimpiin työnantajiin kunnan ohella kuuluvat Reka Rubber kumitehdas, Leafin makeistehdas ja Aurajoki Oy:n kuumasinkityslaitos.
Ratkaiseva merkitys Asemanseudun kehitykselle oli 1876 avatulla Turku-Toijala-radalla. Valtaosa työpaikoista ja palveluista on nykyisin Asemanseudulla.

Lisää tietoa Auran historiasta saa Ari Vilénin kirjoittamasta kirjasta "Auran kunnallista historiaa 1890-1930" (julkaistu 1997), joka on myös lainattavissa Auran kirjastossa

Auran vanhaa keskustaa
Auran keskustaa 1930-luvun alussa

Ari Vilén : Auran kunnallista historiaa 1890-1930
Ari Vilén : Auran kunnallista historiaa 1890-1930



Etusivu | Tietoa Auran kunnasta | Yhteystiedot | Myytävänä olevat tontit | Asuminen | Työssäkäynti | Koulutus | Kirjasto | Vapaa-aika |
Perusturvapalvelut | Terveyskeskus | Matkailu | Kartta | Lomakkeet | Lähetä palautetta | Kuntalaisaloite | Tapahtumakalenteri | Ilmoitustaulu | Linkit | Sivukartta|

Viimeksi päivitetty: 10.5.2006
URN:NBN:fi-fe20011295