 Talven kuutamoyö
Yön äänetön hiljaisuus-
kaikki unessa.
Ei ainutta ihmistä,
ei jälkiä hangessa.
Vain vastasatanut lumi,
yö - kuin salaperäinen uni.
Liikkumaton metsämaisema,
mystinen, kuunvalossa hohtava,
verhonaan morsiuspuku valkea,
koskematon. Suojaansa kietova.
Joka puolella loistavan kuun
näen terävöittävän varjot puun.
Timantit kimmeltää pehmeää kinosta,
välke seuraa täysikuun kulkua.
Niin kaunis!
Niin kaunis on maailma!
Metsän taikayö,
kuun valaisema.
Vain kolme väriä tarvitaan:
Mustaa, valkeaa,
kuu hopeasäteitään kimaltamaan.
Väriharmonia
ainutlaatuinen tunnelmassaan.
Voin uskoa Suureen Taiteilijaan. |
Rauha niin täydellinen,
sielu vapaa ja levollinen.
Ihmiset uupuneet päivän työssä,
eläimet suojissaan nukkuvat yössä.
Nietoksissa. - Lumivaipan alla.
Minä ainoa olento planeetalla.
Varjo varjojen joukossa seisoen,
vain äänetöntä hiljaista kuunnellen.
Olen hievahtamatta keskellä maagista lumoa,
etten herää ja koe taikaa unena. - Onhan yö.
Ylhäällä uskomaton, kirkas taivaan tähtivyö.
Olen kiitollinen!
Luomakunnassa olen vain hyttynen,
silti kietoo minut syliinsä hyväksyen.
Mieli vaeltaa pitkin Linnunrataa - Maitotietä.
Se pysyy. Ei ihminen siellä tuhojuhlaa vietä.
Osana maailmankaikkeuden, avaruuden ikuisen,
tähtitarhassa, kiertää Maa kaunis - sininen.
- Ritva Tossavainen 20.12.1999 - |
Auran kirjaston etusivulle