Uusi elämä! sitä Jayni oli vailla. Uudet kaverit, uusi koulu, eikä enää isän väkivaltaa! Nyt se olisi mahdollista, sillä äiti voitti raha-arvalla rahaa. Ei kymmentä puntaa, vaan kymmenentuhatta puntaa! Isälle ei voitosta saisi kertoa, sillä rahat menisivät isän matkaan ja kurkusta alas tai johonkin iänikuiseen yritykseen, mistä ei kuitenkaan tulisi mitään.
Isä oli tavallaan ihan mukava Jaynia ja pikkuveli Kennya kohtaan, mutta äidistä isä oli tosi mustasukkainen. Kukaan toinen mies ei saanut edes katsoa äitiin päin. Isä suuttui äidille helposti, milloin mistäkin. Ja kun isä suuttui, hän löi. Se oli kuitenkin viimeinen pisara, kun isä löi myös Jaynia.
" Oletko sinä kuuro, Jayni?" isä kysyi.
"Painu pehkuihin siitä."
Minun teki mieli kömpiä sänkyyn ja vetää peitto korvilleni. Mutta en liikahtanutkaan.
"Minä aion valvoa vielä", ilmoitin.
"Mene nukkumaan niin kuin olisit jo, senkin röyhkeä pikku lehmä", isä komensi.
Hän nousi nojatuolista ja kohotti kätensä. Olisin halunnut olla rohkea, mutta en mahtanut mitään sille, että kurkustani pääsi vinkaisu. Ääni oli melko hiljainen, mutta äiti juoksi silti paikalle. Hän näki meidät, isän käsi ilmassa, minut hartiat kyyryssä, ihan kuin me olisimme leikkineet patsaita.