Elämä juopon äidin kanssa on ainainen painajainen Aadalle. Äidin vaihtuvat poikaystävät ja baarikierrokset rasittavat, eikä poikaystävärintamaltakaan kuuluu mitään mielenkiintoista. Aadan kesä saa mielenkiintoisen käänteen, kun hän lupautuu kukkien kastelijaksi vanhaan pappilaan.

"Aada onkii avaimen lahonneen porraslaudan alta. Hän kitkuttaa sillä ruostunutta lukkoa, kunnes ovi painuu parahtaen taaksepäin. Ummehtuneesta tuoksusta päätellen kukaan ei ole käynyt talossa pitkiin, pitkiin aikoihin. Talo näyttää täysin kuolleelta. Pöly on lihottanut katosta riippuvista hämähäkinseiteistä paksuja nyörejä. Tuuli huokailee rikkonaisessa ikkunassa. Yhtään elävää kasvia huoneista ei varmasti löydy." Kaikesta huolimatta pappilan ikkunanlaudalta löytyy vihreä oleanterinpuu. Vettä Aada ei löydä mistään, mutta onneksi hänellä on vesipullo mukanaan. Aada kastelee kukan. Aadalla on kummallinen tunne. Hänen tekisi mieli juosta pian pois autiosta pappilasta, mutta jokin pidättelee häntä. Salin nurkassa on vanha piano. Soitin on mustatassuinen ja raskasvatsainen. Aada hipaisee hellästi sen pintaa, istuu jakkaralle ja hivuttaa pianon kannen ylös. Sormet hakeutuvat koskettimille, ja sitten sävelet, ne värittävät koko huoneen. Aada sulkee silmänsä ja antaa musiikin kuljettaa"