Marit Nicolaysen
VÄINÖ JA ROTTA VIEMÄRISSÄ (Otava 2004)
Kuvittanut : Per Dybvig
Suomentanut : Katriina Savolainen
Väinö on yhdeksänvuotias, hiukan ujonpuoleinen poika, jonka paras kaveri on rotta nimeltä Hakkarainen. Väinö ei oikeastaan halua mennä mihinkään ilman Hakkaraista. Joskus on kuitenkin hankalaa pitää rottaa mukanaan.
Sen lisäksi, että Väinö on ujo ja tykkää rotastaan, voi Väinö aina pahoin bussissa. No, eihän tuo nyt niin kamalaa ole, vai onko sittenkin. Väinö nimittäin oli kesälomalla koulusta ja jottei hänen olisi tarvinnut olla yksin kotona, hän kävi lomaklubissa. Siellä oli paljon hänen ikäisiään lapsia ja lomaklubi järjesti paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Ehkä kaikkein erikoisin retki oli vasta tulossa. Lomaklubi tekisi retken viemäriin! Retken nimi oli "Minne kakka joutuu?" Niin, minne kakka joutuu? Varsin erikoinen retkikohde kesähelteessä ja Väinö todella voi pahoin jo linja-autossa!
Matkapahoinvointipillerin ottaminen ei Väinöltä onnistu. Jostain syystä pilleri takertuu kurkkuun, eikä millään mene alas, ei vaikka joisi kuinka paljon vettä. Niinpä Väinö lähtee retkelle ilman pilleriä.
Matka oli todella tuskallinen, mutta päättyi kuitenkin aikanaan viemärin luo. Väinön naama oli pahoinvoinnista valkoinen jo valmiiksi. Miksi kummassa hän oli lähtenyt mukaan! Saku niminen mies tulisi esittelemään viemäriä lapsille. Paikka tuntui aivan kamalalta. Lapsille oli jaettu taskulamput, mutta Väinö jäi ilman lamppua, kun oli jäänyt juttelemaan Basistin kanssa. Luolassa oli todella pimeää
"Huomaatko sinä, että katosta tippuu jotakin?" Taneli tarttui käsivarteeni.
Seinät olivat liukkaat ja kosteat. Me seisoimme hiljaa. Mitään ei tapahtunut. Sitten astuimme muutaman askeleen. Pysähdyimme odottamaan. Siinä. Tunsin selvästi, että jotain tipahti päähäni…