Kuudesluokkalainen Lauri Salonen viihtyy kaikkein mieluiten tietokonepelien ja konsolipelien parissa. Edes tytöt eivät kiinnosta Lauria.

"Mikä Lauria nyt riivaa?" tyttö kysyi viereensä pysähtyneeltä harteikkaalta pojalta.
"Miten niin nyt? Ainahan se juoksee heti kotiin."
"Ei ihan noin kovaa."
"Se on kai saanut uuden pelin. Ja Medun."
"Minkä?"
"Medusan. Se on uusi pelikone."

Laurilla oli tosiaan kiire kotiin, sillä tänään äiti oli luvannut tuoda uuden pelin. Lauri syöksyi omaan huoneeseensa. Tellu heräsi olohuoneen sohvalta, haukahti ja ryntäsi perään.
"Ei nyt, Tellu!" Lauri kivahti, kun koira hyppi hänen ympärillään yrittäen kiihkeästi nuolla hänen kasvojaan. Siinä ne olivat, Laurin sängyllä: Medusa-pelikonsoli ja Metapaxin paluu! Metapaxin paluun piti olla kaikkien aikojen peli. Laurin kädet suorastaan hikosivat, niin innoissaan hän oli. Koko illan Lauri vain pelasi. Laiva karahti rantahiekkaan, ja Lauri huomasi Metapaxin taas tottelevan ohjaimen komentoja. Metapax vaelsi rannalta kohti Kadonneen saaren halkaisevaa Jargosvirtaa, jonka toisella puolella jargonilit ilmeisesti piileskelivät odottamassa. Hiukan ennen virran yli johtavaa kivisiltaa Lauri pysäytti pelin. Hänen silmiään särki ja hänen päässään surisi. Hän oli rättiväsynyt. Jargonilit saavat odottaa huomiseen.

Seuraavana päivänä Lauri oli yhä innostunut pelistä. Kauhealla kiireellä Lauri meni taas koulusta kotiin ja pelin ääreen. Tellu olisi halunnut leikkiä Laurin kanssa, mutta Lauri halusi pelata. Koira tarrasi ohjaimeen tiukasti hampaillaan, riisti sen Laurin kädestä ja alkoi ravistella villisti päätään.

"Ei, Tellu! Ei! Älä riko sitä", Lauri huusi hädissään.