Jari Mäkipää
ETSIVÄKERHO HURRIKAANI JA KADONNEET KORTIT (Tammi 2005)
" Jesse pälyili ympärilleen varoen, ettei kukaan nähnyt, mitä hän piirsi. Hän veteli vaaleansiniselle kartongille viivoja punaisella vahaliidulla."
Muutkin Pihlakylän koulun neljäsluokkalaiset ahersivat korttien kimpussa. Ystävänpäivä olisi seuraavalla viikolla ja silloin vietettäisiin ystävänjuhlia, jossa kortit jaettaisiin. Jesse halusi pitää ehdottomasti salassa sen, että hän aikoi tehdä kortin tytölle, Karoliinalle. Koulupäivän päätteeksi kaikki kortit vietiin vihreään postilaatikkoon, mikä oli varta vasten tehty ystävänpäiväkortteja varten.
Maanantaina 10.2 eli neljä päivää ennen ystävänjuhlia kaksoset Jesse ja Jenni Karhunen ovat menossa kouluun normaaliin tapaan tai ehkä hiukan myöhässä.
" Sisarukset kiirehtivät sisään koulun suurista lasiovista. Ala-aula oli täynnä oppilaita. Puheensorina täytti tilan aivan kuin edellisen perjantain iltapäivän, jolloin kaikki olivat halunneet laittaa korttinsa postilaatikkoon. Mutta tällä kertaa tunnelma oli aivan toinen."
Hieno vihreä postilaatikko oli revitty paloiksi. Laatikon etuseinä oli isketty rikki ja siinä ammotti suuri aukko. Kaikki kortit oli viety! Oppilaiden kesken käytiin kiivasta keskustelua siitä, kuka oli saattanut rikkoa laatikon ja viedä kaikki vaivalla tehdyt ystävänpäiväkortit.
Etsiväkerho Hurrikaani, eli Jesse ja Jenni, päätti selvittää kadonneiden korttien arvoituksen. Koulun jälkeen kaksoset kiirehtivät toimistoonsa, mikä itse asiassa oli heidän pihavajansa. Alkoi armoton miettiminen syyllisestä. Tässä vaiheessa syyllinen saattoi olla kuka tahansa. Jesse ehdotti jopa rehtori Pukinpartaa syylliseksi. Kaikki vaihtoehdot oli otettava huomioon. Pukinparta inhosi kaikkia kivoja juttuja, joten saattoihan olla, että hän inhosi myös ystävänpäiväkortteja. Kaksoset istuivat kylmässä vajassa niin kauan, että varpaita alkoi jo paleltaa. Juuri kun Jesse ja Jenni olivat lähdössä vajasta, kuulivat he ulkopuolelta lumen narahtavan. Joku oli tulossa vajaa kohti.
"Askeleet lähestyivät varovaisen hitaasti, kuin hiipien. Jenni puristi Jessen käsivartta ja he olivat aivan hiljaa. Askeleet päättyivät vajan ovelle. Kuka ulkona sitten olikin, hän seisoi nyt aivan oven takana. Jesse ja Jenni tuijottivat ovea herkeämättä. Se alkoi aueta hitaasti naristen. Ulkonakin oli pimeää. Ovi aukeni kokonaan ja pihavalo piirsi seisovalle tummalle hahmolle ääriviivat. Yksi asia oli varma: se ei ollut isä eikä äiti!...
|
 |
