Raili Manninen
JATULINTARHAN ARVOITUS (WSOY 2004)
"Ei sähköä, ei WC:tä, ei televisiota, ei tietokonetta, ei Game Boyta, ei katua eikä kauppoja. Eikä ketään muita ihmisiä!"
Joni oli suorastaan raivoissaan äidin ja isän hyvästä ideasta viettää kesäloma Turun saaristossa saarella, missä ei ollut mitään eikä ketään.
Nyt sai kuitenkin riittää! Onneksi Joni oli harjoitellut opstimistijollalla purjehdusta, sillä hän aikoisi karata saarelta.
Kesäaamun hämärässä Joni otti valmiiksi pakatun reppunsa ja riensi rantaan veneen luo. Pikkusisko Ella jäi suruissaan ja peloissaan katselemaan Jonin perään.
Pian myös vanhemmille selvisi, että Joni oli karannut. Ensin isä luuli, että alkava myrsky oli vienyt jollan mennessään.
Myrsky oli todellakin noussut mereltä nopeasti. Jonin merimiestaidot eivät olleet niin hyvät, että hän selviäisi kovasta myrskystä.
"Pelko kouraisi rintaa. Aallot löivät vettä kas voihin niin että piti haukkoa henkeä. Vaatteet kastuivat ihoa myöten. Kaikki jäsenet alkoivat täristä kylmästä ja jännityksestä.
Hampaat kalisivat ja tukahdutettu itku nousi kurkkuun. Miten hän selviäisi? Ja sitten jolla kaatui.
Äkkiä Joni oli meressä tajuamatta itsekään, miten se oli käynyt. Kuin suuret vetiset kourat aallot heittelivät häntä eteenpäin.
Hän pärski ja kauhoi henkensä hädässä. Välillä hän katosi pinnan alle, sitten aallot taas tarttuivat häneen ja nostivat hetkeksi pinnalle.
Ympärillä ei näkynyt mitään muuta kuin tumma, kuohuva meri. Oli mahdotonta nähdä rantaa, optimistijollaa, toisia veneitä.
– Minä hukun, hän ehti ajatella. Sitten kaikki pimeni…"
|
 |
