"Alamäessä polkupyörästä irtosivat ketjut. Aapo puristi lujasti ohjaustankoa ja toivoi parasta. Parasta olisi, jos tämä olisi pahaa unta. Toiseksi parasta olisi pysyä pystyssä, kunnes alamäki muuttuu ylämäeksi ja vauhti hiljenee. Kolmanneksi parasta olisi kaatua nurmikolle eikä asvaltille.
Aapo valitsi kolmannen vaihtoehdon. Hän muksahti pehmeälle nurmelle suuren lehmuksen alle." Siinä hetken istuttuaan puusta kuului ääntä. Aapo ei tajunnut kuka puhuu. Sitten Aapolle selvisi, että puussa istui pulu joka puhui. "Komea lento! arvio lehmuksessa istuva pulu. – Aivotärähdys! päätteli Aapo. – Pulu puhuu! Ehkä se lopettaa, kun pidän vähän aikaa silmät kiinni. Ei lopettanut. Se oli puhelias pulu."

Pululla oli Aapolle tärkeää asiaa. Pulun piti tosin ensin vakuuttaa Aapolle, että pulut todella osaavat puhua. " – Pulut eivät osaa puhua! Aapo täräytti katkerana. Pulu vaikenikin hetkeksi. Sitten se pörhötti höyhenpukuaan ja sanoi arvokkaasti: - Jos asuu koko ikänsä täällä kaupungin kulttuuritarjonnan keskellä, oppii pakostakin yhtä ja toista. Mikäli pitää silmänsä ja korvansa auki."

Pulu kertoi Aapolle olevansa pulassa. Pululla oli ongelma, jonka ratkaisemiseksi se tarvitsi Aapon apua. Oikeastaan ongelma oli pulun ystävällä Kaisalla. Kaisalla oli Orpo-niminen kissa. Nyt tämä keltainen kissa oli kadonnut.
–" Kissa! Pulu sylkäisi sanan suustaan kuin homehtuneen pullanpalan. – Tapaus on minulle arkaluontoinen. Toisaalta Kaisa on vanha ystäväni. Toisaalta… ajattele nyt, kissa! Olkoonkin, että se on vanha ja lihava ja laiska kissa. Kaiken lisäksi tyhmä – siis kissojen parhaita. Mutta kuitenkin! Suvussani ei ole tapana tehdä palveluksia kissoille. Sinun täytyy auttaa!"