HALOO, KUULEEKO KAUPUNKI
Arja Puikkonen (Otava 2003)
Pultti-sarja
Annaa harmittaa aivan valtavasti. Koko kesäloma tuntuu olevan pilalla, sillä hänen vanhempansa ovat lähdössä Italiaan työmatkalle ja hän joutuu serkkujensa luo maalle.
"Tiedän paikan kamalan, maalaistalon, serkkulan…"
Mikään ei varmaan olisi kamalampaa kuin kesä maalla vieraiden ihmisten luona. Viimeksi Anna on tavannut sukulaisensa joskus pikkutyttönä. Tuiskun kanssa kaupungissa olisi taatusti mukavampaa. Onneksi on sentään kännykkä mukana. Tuiskulle ei voi soittaa, sen vanhemmat kielsivät ankarasti, mutta onneksi voi lähettää tekstareita.
Anna on ehtinyt istua bussipysäkillä odottamassa serkkujaan jo jonkin tovin, kun paikalle jostain metsästä ilmestyy puuskuttava kukkamekkoinen nainen.
- Minä olen Irma, kun et enää kuitenkaan muista, täti sanoi. Anna häkeltyi tädin rutistusotteessa niin, että kopautti otsansa tädin nenään.
–
Anteeksi, Anna sanoi.
-Tervetuloa,Irma sanoi ja päästi Annan irti. – Ja tämä on serkkusi Niko.
Silloin Anna vasta huomasi tädin takana olevan pojan. Nikolla oli omituiset silmät, kalju pää, ja poika oli todella pieni. Kumma muoti täällä maalla!
Elämä tuntuu aivan kamalalta. Anna haluaa takaisin kaupunkiin heti! Sen lisäksi, että Niko on omituisen näköinen, hän käyttäytyy tosi omituisesti. Nikon pikkusisko neljävuotias Iida joutuu leikkimään Nikon koiraa. Hevosina Nikolla on muutama sahapukki liiterissä. Onko tässä perheessä yhtään täysijärkistä ihmistä?
Rannassa Anna tapaa elämänsä ihanimman pojan! Siitä on heti kerrottava Tuiskulle.
"Oli liian pakahduttavaa ajatella kaikkea yksin",
Anna mietti ja tekstasi: "Tapasin ihanan pojan ja sen veljen ja ehkä löysin Rontin. Olin poikien purjeveneellä. Junttitäti Irma ei onneksi nähnyt.
Nikon kummallisuudet jatkuivat, mutta nyt oli sentään jotain, minkä takia voisi maalla olla. Ihana poika!
Vähitellen Anna kuitenkin huomaa, että jotain on todella pielessä. Niko on muka kummallisesti kaatunut ja loukannut naamansa. Ei kulu aikaakaan kun Anna saa selville jotain todella kamala, jotain joka liittyy ihanaan poikaan…
"Metsä on nielaissut kaikki. Niin Nikon kuin Lampisetkin. Anna juoksi itsensä läkähdyksiin, mutta ei löytänyt ketään. Hän juoksi läpi ryteikön ja yli kallioiden ja ohi haljenneen puun. Hän jatkoi matkaa vieläkin kauemmas. Sinne asti missä ei ollut koskaan ennen käynyt. Hän juoksi vaikkei enää jaksanut. Hän jatkoi juoksemista senkin jälkeen. Oli pakko. Hän ei oikeastaan enää itse juossut, jalat ja kädet vain liikkuivat…"
