Eduskuntavaalien ulkomainonta Aurassa

/, kuntavaalit, kuulutus/Eduskuntavaalien ulkomainonta Aurassa

VUODEN 2019 EDUSKUNTAVAALIEN ULKOMAINONTA

Vuoden 2019 eduskuntavaalien ulkomainonta kunnan hallinnassa ja määräämisvallassa olevilla alueilla saadaan aloittaa viikkoa ennen ennakkoäänestyksen aloittamista eli keskiviikkona 27.3.2019.

Kunnan vaalimainoskehikot pystytetään Asemanseudulle, torialueen ja Yhdystien väliselle alueelle sekä Kirkonkulman koululle tiistaina 26.3.2019. Mainospaikat ovat maksuttomia.

Kunta pystyttää 9 kehikkoa, yhdessä kehikossa on 3 kaksipuolista mainospaikkaa kooltaan 80x120x0,6cm. Asemanseudulle pystytetään 6 kehikkoa, joista riittää yksi kaksipuolinen mainospaikka seitsemälletoista ehdokkaita asettavalle taholle. Kirkonkulman koululle pystytetään 3 kehikkoa, joista riittää yhdeksälle taholle yksi kaksipuolinen mainospaikka. Yksi mainospaikka Asemanseudun kehikoista varataan keskusvaalilautakunnan käyttöön ennakkoäänestyspaikasta ja sen aukioloajoista tiedottamiseen.

Kunnan omistuksessa ja määräämisvallassa olevilla alueilla, esimerkiksi kaavateillä voidaan harjoittaa myös ns. ”villiä” mainontaa edellyttäen, että mainosten asettamisessa huomioidaan järjestyslain ja 6 §:n ja tieliikennelain 56 §:n määräykset ja että mainoksia ei sijoiteta yleisenä ennakkoäänestyspaikkana toimivan pääkirjaston ja varsinaisena äänestyspaikkana toimivan kunnanviraston välittömään läheisyyteen niin, että ne vaikuttavat äänestäjien vaalivapauteen.

AURAN KESKUSVAALILAUTAKUNTA

vaalit@aura.fi

Kunnan vaalisivu

2019-03-21T16:05:38+00:00maaliskuu 14th, 2019|