Sisältöön Suurenna fonttikokoaTekstikoko
 

Asemakaava

Asemakaava ohjaa yksityiskohtaisesti toimintojen sijoittumista sekä rakennusten ja lähiympäristön toteuttamista. Asemakaavassa määritellään kunkin alueen käyttötarkoitus, rakennustehokkuus, kulkuyhteydet ym. alueen rakentamisen kannalta merkittävät seikat. Asemakaavaa on laadittava kunnan kehityksen tai maankäytön ohjaustarpeen edellyttämässä tahdissa.

Asemakaavaa ja kaavamääräyksiä voi selata Sweco-karttapalvelussa

Uusi kaavamateriaali tallennetaan ja julkaistaan myös kunnan julkaisualustalle.

Kaavat kunnan julkaisualustalla

Kuvakaappaus Auran kunnan asemakaavayhdistelmästä.


 
Aurajokirannan asemakaavan muutosAsemanseudun vanhan keskustan asemakaavan muutos Metsä-Halavan alueen asemakaavan jatkokaavoitus

Kunnanhallitus aloitti päätöksellä 13.12.2021 § 251 Metsä-Halavan alueen jatkokaavoituksen. Kaavoituksella laajennettiin Metsä-Halavan asuinaluetta kaavoittamalla uusia asuintontteja.

Kunnanvaltuusto 12.12.2022 §50 hyväksyi Metsä-Halavan kaavaehdotuksen. Kaava kuulutettiin lainvoimaiseksi 10.2.2023.

Selaa kaava-aineistoa kunnan julkaisualustalla

 

Henkilöstö

Olli-Pekka Hannu
aluearkkitehti
puh. 040 198 0801
olli-pekka.hannu@poytya.fi

Juho Karisaari
toimistosihteeri, rakennusvalvonta
puh. 040 127 2897
juho.karisaari@aura.fi

 

Löysitkö etsimäsi?



 

Jaa sisältö