Virtuaalimuseo Toivon tapaan

Lapsuus

Kuvassa Topi on vanhempiensa Matti Juhonpoika Anttilan ja Emma Josefiina o.s. Knuutilan kanssa. Kuvassa Topi on n. 4-vuotias.

Perhe asui Anttilan talossa Topin velipuolen Aleksaterin, isän ensimmäisestä avioliitosta, ollessa talon isäntänä. Myöhemmin perhe muutti joen toiselle rannalle pieneen torppaan. Liekö syynä ollut se, että Anttilan talossa oli silloin vankikuljetuksen etappipaikka ja talossa oli kaksi vankityrmää. Näitä asioita ja monia muita lapuutensa tarinoita Topi kertoo pitkässä kirjeessään sukulaismiehelle. Kirje on kokonaisuudessaan museon Omia kertomuksia osassa Kirje sukulaismiehelle.

Topi muistelee itse kirjoittamassaan tekstissä lapsuuttaan mm. näin:

"Luonnonmuodostukseltaan paikka oli ja tietysti on vieläkin viehättävä, vaikka on paljon muuttunut. Tilalle on rakennettu komea omakotitalo. Luonto on muodostunut eräänlaiseksi solaksi, kun tontin elinpihapiirin vierestä virtaa pieni puro muutamilta kohdin kalliossa. Mainiot lapsuuteni leikkipaikat. Muistelen lapsuuttani onnellisena, vaikka äitini kuoli 1916 ollessani n. 5-vuotias. Muistan olleeni juuri tällaisella kalliopurolla leikkimässä, vähän pois kotipiiristä. Minulle tultiin sanomaan, että äiti on kuollut. Kysyn, osaako 5-vuotias ottaa asian vakavasti? – – –"

Jo tässä pienessäkin kertomuksen pätkässä näkyy Topin suhde luontoon, mikä on myöhempinä vuosina ollut hänen luovan toimintansa innoittaja.

Topin äitiä pidettiin ankarana kasvattajana, vaikka Topi ei itse äitään sellaisena ole kokenutkaan. Topin kertomukssa on monta juttua liittyen äitiin, kanajuttu, taikinajuttu ja kauppareissu.

Topi muutti myöhemmin isänsä kanssa takaisin Anttilan taloon ja aloitti koulunkäynnin. Siitä Topi kertoo seuraavasti:

"Vuonna 1919, kun Suomi oli itsenäinen, säädettiin laki, jota sanottiin oppivelvollisuuslaiksi. Kansankielellä koulupakoksi. Koulussa en ollut mikään välkky. Muu ei kiinnostanut kuin piirustus ja luonnonoppi, varsinkin linnut. Isä ei paljon pakotellut lukemaan. Myöhemmin sentään kiinnostuin käsitöistä. Iltapäivät menivät kelkka- ja suksimäessä Kansakoulu tuli käytyä isäni eläessä, keväällä 1925. Samana kesänä hän sairastui vuoteen omaksi. Kuoli 25.7.1925."

Kuva Elin Kuukkasesta oppilaineen Asemanseudun koululla 1920-luvulla. Toivo Anttila keskellä opettajan vas. puolella.

Nuoruus

Kuva 1930-luvun Karviasista, missä Topi silloin asui.

Elämää renkipoikana

Koulu päättyi 1925, isä kuoli. Topin nuoruusvuodet renkinpoikana alkoivat. Hän muutti Auran Karviasten kylään ja kertoo asiasta näin:

"Aleksanteri, Anttilan talon silloinen isäntä, toimitti minut renkipojaksi Iso-Mattila-nimiseen taloon, jossa palvelin runsaan kuusi vuotta melkein mahapalkalla, joka ei sentään huono ollut. Täysi ylöspito. Polkupyöränkin sentään sain, vaikka rippikoulun vielä lainapyörällä kävinkin."

Kirje sukulaismiehelle

Iso-Mattilan talo Karviaisissa 1930-luvulla.

Iso-Mattilan renkiajastaan Topi kertoo mukavia tarinoita. Kiintymys eläimiin ja luontoon tulee niissäkin esiin. Tarina Iso-Mattilan koiran ja hevosen ystävyyssuhteesta ja kaupunkimatkasta:

"Ennen kuin kerron lupaamastani Joulun ajasta, en voi olla kertomatta talon koiran ja hevosten ystävyyssuhteesta. Kun oltiin hevosilla liikkeellä metsällä ja pellolla, oli koira aina mukana. Mutta kun me esimerkiksi ilman hevosta kuljimme metsälle ei koira halunnut mukaan. Vielä eräs tuota koiran uskoa hevosta kohtaan kuvaava juttu. Siihen aikaan ajettiin myöskin heiniä Turkuun myytäväksi. Silloin oli nummenmäkeläisillä lehmiä. Kuormat tehtiin päivällä ja iltayöstä lähdettiin ajamaan kohti Turkua aamuksi aikaisin ennen kuin kaupungin väki aloitti työt. Kun matkaa sentään oli 30 kilometriä. Koiraa ei ollut opetettu kuormassa kyytiä ottamaan. Eikä se myöskään koskaan ollut kytkettynä. Se oli muuten saatava jäämään kotiin: panemalla ennen lähtöä ikään kuin arestiin. Mutta se vintiö oppi ajanmittaan iltasella kätkemään itsensä jonnekin ulos. Ei lähdön hetkellä näkynyt missään. Kerrankin huomattiin vasta Liedossa Mäkkylän ahteessa, että se ruskeaturkki pystykorva on mukana. No eihän sitä enää kotiin voinut hätyyttää. Aivan turhaa se olisi ollut. Ehkä monet teistä ovat arvanneetkin, että lähtöpaikka oli Karviaisten Iso-Mattila. No , siellä Turussa hauva ei eronnut hevosesta hetkeksikään. Oli kiinteästi hevosen kuonon lähellä hevosen syödessä heinää. Ehkä se piti hevosen hengityksestä. No, 60 kilometrin urakka nukutti ja piti hiljaisena ainakin puolitoista päivää tämän poloisen ruskeaturkin."

Joulunajan kertomus

Topin renkiaikana ja vielä paljon myöhemminkin hevosilla oli tärkeä merkitys:

"Maatiloilla, silloin kun tulin työelämään, oli hevonen tärkeä vetojuhta. Talossa, jossa palvelin oli 4 hevosta ja lisäksi joskus jollakin tammalla ihastuttava varsakin."

Tiloilla oli monenlaista työtä. Työtehtäviin tarvittiin paljon väkeä, renkejä, piikoja, talon väkeä.

Kuvassa ojan aurausta.

Lantapatterin hajotusta.

Iso-Mattilan navetassa.

Elopellolla 1930.

Välillä oli lepohetkiä.

Kuva Karviaisten sillalta. Sillat olivat ennen suosittuja kokoontumispaikkoja.

Topia kohtasi nuorena vakava sairastuminen

"Noin 17-vuotiaana puhkesi umpisuoli. Se oli ensi kerta, kun jouduin sairaalaan Turkuun. Sairaus kesti noin sata päivää. Leikkauspöydällä kaksi kertaa, kuolema lähellä. Hyvin sentään selvisin. Aloin urheilemaan harrastuksena työn ohella."

”Erikoissairaanhoidon” vuodepaikkoja 1930-luvulla.

Muutto takaisin Auran asemanseudulle

"Ennen kuin menin opiskelemaan Turun Taideyhdistyksen Piirustuskouluun olin siirtynyt toiseen taloon lähelle Auran asemaa maataloustöihin. Palkan edestä."

Auran asemanseudun nuoria lähdössä reellä iltamiin Paattisille.

Opiskelu

Toivo Anttila aloitti opintonsa Turun Piirustuskoulussa 1933 ja sai päästötodistuksen oppilaitoksesta 1937. Muut taitonsa ja ammattinsa Topi on hankkinut työssä oppien ja ahkerasti harrastaen ja kokeillen.

Turun Piirustuskoulun oppilaita. Toivo Anttila toinen oikealta.

Näin Topi kertoo opinnoistaan

"Meni vain yksi opiskeluvuosi, kun rahat loppuivat. Menin kesäkuun alussa 1934 töihin Auran nahkatehtaalle. Olin vuoden, syksyyn 1935. Säästin palkastani ja sain isäni minulle tallettaman rahan 24-vuotiaana käyttööni. Pääsin jatkamaan opintojani. Varsinaista taiteilijaa minusta ei tullut koskaan, vaikka saankin käyttää taiteilijan titteliä. Elätin itseni kyseisestä oppilaitoksesta päästyäni konepajoissa, joissa työn ääressä kouliinnuin alan ammattimieheksi."

Kirje sukulaismiehelle

Rahatilanteesta Toivo kertoo vielä näin:

"Silloisella viissatasella olisi saanut hyvän läänin metsää, mutta ei sillä kovin kauan opiskeltu. Vaikka korkojakin oli kertynyt vuosien aikana kolme kertaa talletussumman verran, raha riitti hädin tuskin kolmen kuukauden
täysihoitomaksuihin Turussa."

"Asuin piirustuskoulun aikoihin Raunistulassa yhdessä kauppiasperheessä. Vuokra ja ruoka maksoivat 400 markkaa kuussa. Lopulla satasella piti sitten kituuttaa muut menot."

Turun Piirustuskoulun silloisia opettajia

Ragnar Ungern toimi Topin opiskeluaikana Turun Taideyhdistyksen Piirustuskoulun rehtorina. Häneltä Topi sanoo saaneensa paljon vaikutteita. Muina opettajina olivat Theodor Schalin, taidegraafikko Anders Holmqvist ja häntä seurannut Harry Henriksson. Henriksson oli Topin mukaan hyvä neuvomaan, vaikka välillä kieli tuottikin ongelmia. Henrikssonin äidinkieli oli ruotsi. Opetus on kuitenkin Topin grafiikan töistä päätellen tuonut hyvää tulosta.

Auranmaan Airut

Kipsin piitämisestä kaikki alkaa. Topin piirustuskoulun aikainen Torso, 1934.

Samaan aikaan Toivo Johannes Anttilan kanssa opiskelivat piirustuskoulussa mm. Tuulikki Pietilä ja Osmo Laine, jotka molemmat toimivat myöhemmin professoreina. Samoin Maija Karma ja Helmi Kuusi, kaksi maineikasta kirjankuvittaja-taiteilijaa. Voitto Vikainen oli myös Topin opiskelukaveri ja heistä tuli elinikäiset ystävät. Koulussa oli samaan aikaan toinenkin auralaisnuorukainen, Matti Vaisto, joka myöhemmin toimi rakennuspiirtäjänä.

Piirustuskoulun kurssilaiset työssään malliluokassa.

Piirustuskoulun oppilaat naamiaisasuissaan.

Voitto Vikainen, kurssikaveri ja hyvä ystävä.

Porat ja viilat siveltimeen…

Turun Piirustuskoulun käytyään Topi katsoi kuvataiteilijan ammatin olevan kuitenkin taloudellisesti niin epävarmaa, että hän hakeutui muihin töihin. Hän toimi eri alan yrityksissä metallimiehenä ja viilarina. Hän kertoo suunnitelmistaan näin:

"Suunnittelin aluksi, että maalailen välillä, mutta en ole paljon ehtinyt sivellintä käyttää. Tosin ennen valokuvaajan ammattiin ryhtymistäni olin muutaman kuukauden taiteilijana ja minulla oli erään toverin kanssa näyttelykin."

Yhteisnäyttely Rauno Lammelan kanssa Irmelinissä Turussa 1948.

Anttila töitä yhteisnäyttelyssä. Keskellä Ohrassa olijat.

Kokeilujakso päätoimisena taiteilijana ennen valokuvaajaksi ryhtymistä. Kuva vuodelta 1945.

ja siveltimet kameraan

"Piirtämistä olen harrastanut siitä asti, kun kynä alkoi pysyä kädessä, mutta valokuvaamisen aloitin vasta rippikoulusta päästyäni. Valokuvaus oli aluksi harrastus, mutta kun siitä vähitellen tuli ammatti, niin piti ottaa kaitafilmaus harrastukseksi."

Topista tuli valokuvaaja.

Ammatit

Renkinä

Toivo Anttila hankki elantonsa hyvin erilaisista ammateista. Yhteistä kaikille hänen työtehtävilleen oli niiden monipuolisuus. Seitsemän vuoden rupeama nuorena renkipoikana totutti hänet tarttumaan jo moniin erilaisiin tehtäviin.

Renkipoika Topi ja Hannulan pojat.

Metallimiehenä

Työt nahkatehtaalla, ASA-radiossa ja eri metallipajoilla harjaannuttivat taas aivan toisen tyyppisiin tehtäviin. Topi oli työssään harjaantunut viilariksi ja monipuoliseksi metallimieheksi. Myöhemmin hänen pääasiallisen elantonsa tukipilareina olivat Oskari Tuomi, Raision Vehnä ja Jousi. Päätoimisen taiteilijan ammattia hän oli kokeillut, mutta todennut siitä saatavan elannon epävarmaksi.

Topi ja työkaveri ASAn leivissä.

Toisesta harrastuksesta, valokuvauksesta kasvoi kuitenkin hänen varsinainen ammattinsa. Hänellä oli kamera jo rippikouluikäisenä. Hän seurasi muiden kuvaajien tuotantoa eikä oikein pitänyt näkemästään. Vähitellen tuli tiedoksi, että Toivo Anttila ottaa laadukkaita kuvia ja tilauksia kuvauksiin alkoi tulla. Kuvaajaksi ajautuminen tapahtui vähitellen. Tässä ammatissa hän toimi noin 25 vuotta. Hän luuli jäävänsä vapaampaan ammattiin valokuvaajaksi, jossa voi samalla harrastaa grafiikkaa. Hän sanoo erehtyneensä.:

"Jäin aikanaan muka vapaampaan ammattiin valokuvaajaksi, kun kuvittelin voivani siinä sivussa tehdä myös grafiikkaa, mutta erehdyin, kertoilee Anttila, joka kulki pitkän päivän kuvaamassa ja vietti loppupäivän pimiössä kuvia kehittämässä."

Topin laboratorio.

Vapaana taitelijana

Eläkevuosinaan Topi ehti luoda vielä merkittävän taiteilijan uran. Hän jäi eläkkeelle valokuvaajan ammatistaan vuonna 1976.

Vuosikymmenien koetut kuva-aiheet ovat olleet Toivo Anttilan kuvataiteen ehtymätön aarreaitta. Niistä hän on tehnyt omannäköisiään ja tuntemuksellisiaan grafiikkaa ja maalauksia. Tämän lisäksi myös veistoksia. Kun hän aikoinaan teki enimmäkseen metalligrafiikkaa ja siinä sivussa jonkin verran öljyväritöitä, hän on eläkkeelle siirryttyään keskittynyt puupiirroksiin, linotekniikkaan ja kuparikaiverrukseen. Luonto ja eläimet ovat tärkeällä sijalla hänen kokonaistuotannostaan.

70-vuotisnäyttelyn Toivo Anttila piti Auran kunnantalossa, 80-vuotisnäyttely hänellä oli Kolmessa Kolikossa Riihikoskella. 85-vuotisnäyttely oli Brahen Galleriassa Turussa.

Helena Kulmala onnittelee. Taustalla näkyy Topin abstrakteja sommitelmia.

Arvo Kulmalan vuoro onnitella. Taustalla näkyy kulttuurikahvilan omistaja Irma Kaukinen.

Toivo Anttilan menestyksekäs 80-vuotisnäyttely oli 28.10.1990 alkaen kulttuurikahvila Kolmessa Kolikossa. Onnittelemassa Sirkka Heinonen.

Galleristi Jaakko Huhtanen on ollut Anttilan taiteen arvostaja jo kauan. Hän keräsi Anttilan töitä näyttelyyn, taiteilijan täyttäessä 90 vuotta.

Veteraanin grafiikkaa

Taiteilija Toivo Anttila 90 v. 9.12.2000. Onnittelemassa Auran sotaveteraanien jo edesmennyt sihteeri Eino Laine.

Vapaaherrana

Elämäänsä tyytyväinen mies oman kodin pihalla Jukka Kulmalan Joonas-kissaa hellien. Luonto ja eläimet Topille aina läheiset.