Sisältöön Suurenna fonttikokoaTekstikoko
 

Markulan rakennus.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Perusopetuslain mukainen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan eli apip-toiminnan tavoitteena on:

  • tukea kodin ja koulun kasvatustyötä
  • tukea lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua
  • edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa
  • ennaltaehkäistä syrjäytymista ja lisätä osallisuutta
  • tarjota lapsille monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun ja virkistävään toimintaan
  • mahdollistaa lepo rauhallisessa ympäristössä ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa.

Huom. Apip-toimintaan osallistuminen ei poissulje koulukyydin käyttöä.

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaa rehtori. Lisätietoja aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistumisesta saa tarvittaessa vastaavalta koulunkäynninohjaajalta.

Käytännön ohjeita

Paikan hakeminen ja vastaanottaminen

Hakemus aamu- ja iltapäivätoimintaan vuodeksi 2025-2026 (PDF)

Paikat jaetaan hakijaryhmittäin. Ensimmäisessä ryhmässä ovat erityisen tuen oppilaat, toisessa ryhmässä ensimmäisen luokan oppilaat ja kolmannessa ryhmässä toisen luokan oppilaat. Paikkoja on rajallinen määrä ja tarvittaessa joudutaan suorittamaan arvonta. Mikäli lapsi ei saa paikkaa, hän jää odottamaan jonoon vapautuvaa paikkaa.

Valittu ja vastaanotettu paikka on voimassa koko syyskauden. Paikkaa voi muuttaa kerran toimintakaudessa. Paikan muuttaminen ja irtisanominen tehdään kirjallisena rehtorille tai sivistystoimen palvelusihteerille joko Wilmassa tai sähköpostissa. Paikan vastaanottaminen tarkoittaa toimintapäivämaksun hyväksymistä, vaikka lapsi ei kävisikään kertaakaan kuukauden aikana.

Paikka pitää vastaanottaa elokuun 1. päivään mennessä joko sähköpostitse tai Wilman kautta Yhtenäiskoulun kansliaan tai postissa osoitteeseen Yhtenäiskoulu Urpontie 2, 21370 Aura.

Apip-toimipaikat Aurassa

Apip toimintaa järjestetään klo 7–16.30 koulupäivinä Auran yhtenäiskoulun läheisyydessä, Markulan talossa sekä Kirkonkulman koululla. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään koulupäivinä Auran yhtenäiskoululla 7.00–10.00 ja 13.00–16.30.

Markula
Markula sijaitsee koulun läheisyydessä osoitteessa Urpontie 4.
Puhelin ohjaajille: 040 182 0820

Kirkonkulman koulu
Kirkonkulma sijaitsee koulun yhteydessä, osoitteessa Vanha Tampereentie 153
Puhelin ohjaajalle 040 1272 940.

 

Henkilöstö

Taija Marttila
rehtori
puh. 050 554 9742
taija.marttila@aura.fi

Heli Meskanen
koulunkäynninohjaaja
puh. 040 523 2401
heli.meskanen@aura.fi

Sanna Helminen
sivistystoimen palvelusihteeri
puh. 040 127 2916
sanna.helminen@aura.fi

 

Löysitkö etsimäsi?



 

Jaa sisältö

loading...